Windows palvelujen hallinta

26.03.2007 kirjoittanut Lassi A. Liikkanen

Tällä sivulla:
o Yleisesti
o Tarpeelliset
o Turhat
o Muut

Windows palvelut ja niiden hallinta(paikalliset)

Tässä artikkelissa kuvataan mitä Windows palveluita (services) tarvitaan. Ohje on tarkoitettu Windows XP (pro) käyttöjärjestelmälle johon on asennettu Service Pack 2 (SP2). Yhteensopivuus aiempien ja uudempien versioiden epävarmaa, mutta kannattaa huomata, että ainakin palveluiden nimet ovat osittain muuttuneet versioiden välillä ja jotkin palvelut korvautuneet.

Palveluista yleensä

Palvelut ovat nimensä mukaisesti palveluita, joita tietokoneen ohjelmat ja käyttöjärjestelmän komponentit käyttävät. Palvelut ovat siis lähtökohtaisest hyödyllisiä, mutta kaikki palvelut eivät ole normaalikäytössä tarpeellisia. Osa tuhlaa resursseja ja jotkin voivat aiheuttaa turvallisuusriskejä. Valitettavasti kaikkien palvelujen kohdalla asian toteaminen ei ole yksiselitteistä, lisäksi palveluissa on keskinäisiä riippuvuuksia. Kaikki toiminnassa olevat, käynnistetyt palvelut kuitenkin kuluttavat tietokoneen resursseja ja siksi turhia palveluita ei kannata pitää päällä. Koska palveluita on huomattavan paljon, on tällä sivulla otettu lähestymistavaksi listata tarpeelliset palvelut ja selvästi turhat palvelut. Loppujen kohdalla kannattaa konsultoida ulkopuolisia lähteitä (kts. alla) esim. Pekan muistiinpanoja.

Tarpeelliset palvelut

Ilman seuraavia palveluita koneesi normaalikäyttö voi olla hyvin hankalaa

Automaattisesti käynnistettävät

  • BITS-tausta-ajo (Background Intelligent Tra...(Background Intelligent Transfer Service)
  • DCOM-palvelinprosessin käynnistys(DCOM Server Process Launcher)
  • DHCP-asiakas(DHCP Client)
  • Tapahtumaloki(Event Log)
  • Plug and Play(Plug and Play)
  • Taustatulostusohjain(Print Spooler)
  • Suojattu tallennuspaikka(Protected Storage)
  • Etäproseduurikutsu (RPC)(Remote Procedure Call (RPC))
  • Käyttöoikeustilien hallinta(Security Accounts Manager)
  • Käyttöliittymän laitteistotunnistus(Shell Hardware Detection)
  • Järjestelmätapahtuman ilmoitus(System Event Notification)
  • Tehtävien ajoitus(Task Scheduler)
  • Windows Audio(Windows Audio)
  • WMI-palvelu (Windows Management Instrume...(Windows Management Instrumentation)
  • Työasema(Workstation)
  • Loogisen levyn hallinnan valvontapalvelu(Logical Disk Manager Administrative Service)

Manuaalisesti käynnistettävät

  • COM+-järjestelmäsovellus(COM+ System Application)
  • COM+-tapahtumajärjestelmä(COM+ Event System)
  • Etäproseduurikutsujen (RPC) paikannin(Remote Procedure Call (RPC) Locator)
  • HTTP SSL(HTTP SSL)
  • Loogisen levyn hallinta(Logical Disk Manager)
  • Remote Access Auto Connection -hallinta(Remote Access Auto Connection Manager)
  • Salauspalvelut(Cryptographic Services)
  • Sovelluskerroksen yhdyskäytäväpalvelu(Application Layer Gateway Service)
  • Sovellusten hallinta(Application Management)
  • Verkkoyhteydet(Network Connections)
  • WIA (Windows Image Acquisition)(Windows Image Acquisition (WIA))
  • Windows Installer -ohjelma(Windows Installer)
  • WMI-palvelun ohjainlaajennukset(Windows Management Instrumentation Driver Ext...)

Mahdollisesti tarpeelliset

Jos jaat internet yhteyden tämän tietokoneen kautta etkä suoraan modeemilta, kytkimeltä, hubilta tai reitittimeltä TAI sinulla ei ole erillistä palomuuria, tarvitset myös

  • Internet-yhteyden palomuuri (ICF) / Internet...(Internet Connection Firewall and Internet...)
  • NLA-nimiavaruus (Network Location Awareness)

Jos mieluummin päivität Windowsin itse manuaalisesti etkä tykkää teemoista, poista myös

  • Automaattiset päivitykset(Automatic Updates)
  • Teemat(Themes)

Kotiverkossa (työryhmä) tarpeelliset

  • Palvelin(Server)
  • TCP/IP NetBIOS Helper(TCP/IP NetBIOS Helper Service)
  • Verkkokirjautuminen(Net Login)
  • Tietokoneiden selaus(Computer Browser)

Turhat ja ongelmalliset palvelut

Seuraavat palvelut ovat järjestelmällisesti turhia tai haitallisia

  • Etätyöpöydän ohjeen istunnonhallinta(Remote Desktop Help Session Manager)
  • Etärekisteri(Remote Registry Service)
  • Hälytys(Alert)
  • Indeksointipalvelu(Indexing Service)
  • IPSEC-palvelut(IPSEC Services)
  • Leikekirja(ClipBook)
  • Puhelin(Telephony)
  • Telnet(Telnet)
  • Viestinvälitys(Messenger)
  • Virheraportointipalvelut(Error Reporting Service)
  • älykortti(Smart Card)
  • älykortti-apuohjelma(Smart Card Helper)

Jäljelle jää iso joukko palveluita jotka eivät ole yleensä välttämättä, vaikka palvelun kuvauksesta voi saada erilaisen käsityksen

  • Etäkäytön (RAS) yhteyksienhallinta(Remote Access Connection Manager)
  • Tiedostolinkkijäljityksen asiakas(Distributed Link Tracking Client)
  • Distributed Transaction Coordinator(Distributed Transaction Coordinator)
  • DNS-asiakas(DNS Client)
  • Toissijainen kirjautuminen(Secondary Logon)
  • Nopean käyttäjän vaihdon yhteensopivuus(Fast User Switching Compatibility)
  • Ohjeet ja tuotetuki(Help and Support)
  • HID Input Service(Human Interface Device Access)
  • CD-levyjen kirjoittamisen IMAPI COM -palvelu(IMAPI CD-Burning COM Service)
  • MS Software Shadow Copy Provider(MS Software Shadow Copy Provider)
  • NetMeeting etätyöpöydän jakaminen(NetMeeting Remote Desktop Sharing)
  • Verkon DDE(Network DDE)
  • Verkon DDE DSDM(Network DDE DSDM)
  • Verkon käyttöönottopalvelu(Network Provisioning Service)
  • NT LM -suojaustuen toimittaja(NT LM Security Support Provider)
  • Resurssilokit ja -hälytykset(Performance Logs and Alerts)
  • Kannettavan soittimen sarjanumero(Portable Media Serial Number)
  • QoS RSVP(QoS RSVP)
  • Siirrettävät tallennusvälineet(Removable Storage)
  • Reititys ja etäkäyttö(Routing and Remote Access)
  • Tietoturvakeskus(Security Center)
  • SSDP-palvelu (Simple Service Discovery...(SSDP Discovery Service)
  • Järjestelmän palauttaminen -palvelu(System Restore Service)
  • Päätepalvelut(Terminal Services)
  • UPS(Uninterruptible Power Supply)
  • Universal Plug & Play -laiteisäntä(Universal Plug and Play Device Host)
  • Latauksenhallinta(Upload Manager)
  • WebClient(WebClient)
  • Windows Time(Windows Time)
  • Wireless Zero Configuration(Wireless Zero Configuration)
  • WMI resurssisovitin(WMI Performance Adapter)
  • Aseman tilannevedos(Volume Shadow Copy)

Muut palvelut

Tässä on lueteltu ainoastaan Windowsin käyttöjärjestelmän normaalikokoonpanon palvelut. Asennuksesta riippuen palveluita voi olla enemmän, lisäksi lähes kaikissa järjestelmissä on laitteistokohtaisia palveluita kuten virustorjunta, palomuuri, näytönohjain, pikanäppäimet jne. Ulkopuolisten palveluiden kohdalla kannattaa niiden tarpeellisuus ja haluttu asetus varmistaa ulkopuolisesta lähteestä. Esimerkiksi CastleCops ylläpitää listaa Windows palveluista, mukaan lukien haitalliset ja vaaralliset ohjelmat, pidempiä kuvauksia Windowsin omista palveluista tarjoaa ElderGeek. Myös tietokoneen käyttö osana verkkoa vaikuttaa asiaan. Jos kone on osa mikroverkkoa, toimialuetta (domain) tai työryhmää, tarvitaan enemmän palveluita, kuin yksittäisessä koneessa.

Uusimmat kommentit
07.07.2009 k3ksi: Todella hyödyllinen artikkeli, löysin googlen kautta tämän. Kiitoksia paljon, juuri tällaista tietosivua suomeksi tarvittiin.

Kommentoi | Näytä kaikki kommentit

Nimi*:
Email*:
Sähköpostiosoitettasi ei näytetä julkisesti tai välitetä eteenpäin, sitä käytetään viestin alkuperän varmemtamiseen
Paikka (Kaupunki, Maa):
* Tämä tieto on pakollinen.

Avainsanat: [windows] , [tietokoneet] Dokumentin tila: Ok (päivämäärien selitykset)

Tämä dokumentti luotu: 26.03.2007
Muokattu: 26.03.2007
Julkaistu: (date missing / pvm. puuttuu)


Tämän dokumentin pysyvä URI (linkittäminen):
http://iki.fi/lassial/artikkelit/windows/070326-Windows_palvelujen_hallinta

© Lassi A. Liikkanen 2007 - 2016. Kaikki oikeudet pidätetään.
^Sivun yläreunaan^

*Muuta ulkoasua:
Tuloste tuloste
Suurempi teksti

Myydään:

@lassial Twitter feed: